fbpx

Härkis on osa Raisiota

Vastuullisen ja terveellisen ruoan Raisio

Vuodesta 2021 alkaen Härkis on ollut osa Raision kansainvälistä ruokataloa. Beanit®- ja Härkis®-brändien lisäksi Raision tunnettuja tuotemerkkejä ovat muun muassa Elovena®, Sunnuntai® ja Benecol®.

Raision juuret ovat syvällä kotimaassa, mutta liiketoiminta ulottuu nykyisin yhä kauemmas ja vilkkaammin maailman markkinoille. Vuonna 1939 perustetusta mylly-yhtiöstä on kuljettu pitkä matka nykyhetkeen, jolloin kansainvälinen pörssiyhtiö vie tuotteita yli 40 maahan ja on satojen ruoan ammattilaisen ylpeä työnantaja.

Matkalla vastuullisuuden edelläkävijäksi

Koko Raisio-konsernin ytimeen menevässä vastuullisuusajattelussa korostuvat ihmisten ja maapallon hyvinvointi. Raision tarkoitukseksi onkin määritetty “Ruokaa suurella sydämellä, terveyttä meille ja maapallolle”. Määrätietoiset tavoitteet ja toimenpiteet on määritelty Hyvän ruuan ohjelmassa, joka ohjaa arjen tekoja terveellisen ja vastuullisen ruoan valmistamiseksi.

Raision liiketoimintaa kehitetään jatkuvasti vastuullisemmaksi, mutta paljon on edelleen tehtävänä. Myös Härkistä tehdessä haastamme itseämme jatkuvaan parantamiseen ja siinä samassa toivomme esimerkillämme innostavamme myös muita vastuullisen ruoan pariin!

Kohti maailmanmainetta

Raisiolla on totuttu kirjoittamaan kansainvälisiä menestystarinoita. Vuonna 2020 yli 60% Raision liikevaihdosta syntyi viennistä.

Vientimarkkinoiden menestyksen ovat mahdollistaneet etenkin Benecol®-tuotteet ja kotimainen kaura. Benecol®-tuotteiden taustalla oleva kolesterolia alentava innovaatio on myös osoitus kotimaisen elintarvikeosaamisen valjastamisesta kansainväliseen kauppaan.

Seuraavia innovatiivisia lukuja Raision menestyksekkääseen tarinaan pääsemme kirjoittamaan Beanitin ja kotimaisen härkäpavun kanssa!