fbpx

Beanitille uusi omistaja – Raisio Oyj ostaa yrityksemme koko osakekannan

1.4.2021

Verso Foodin menestystarina saa jatkoa uuden omistajan myötä. Tänään 1.4.2021 allekirjoitetulla sopimuksella uudeksi omistajaksemme on tullut Elovena- ja Benecol-tuotteista tunnettu Raisio Oyj. Kaupan myötä Verso Food palaa jälleen suomalaisomistukseen. Yrityskaupassa koko Verso Foodin osakekanta siirtyy Raisiolle.

On sanomattakin selvää, että meillä Verso Foodilla on syytä tyytyväisyyteen. Rautainen osaamisemme suomalaisesta härkäpavusta ja kykymme luoda uutta yhdistyvät Raision resursseihin, kyvykkyyksiin ja ennen kaikkea tahtoon edistää yhteistä liiketoimintaamme. Meillä on luja luotto siihen, että kaupasta on iloa osapuolten lisäksi myös vastuullisen ruoan ystäville niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Yrityskaupan myötä asemamme kotimaan kasviproteiinien markkinajohtajana vahvistuu entisestään. Pystymme jatkossa palvelemaan kotimaisia asiakkaitamme ja kuluttajiamme aiempaakin paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Myös viennissä pystymme nopeuttamaan kasvuhankkeitamme merkittävästi yhdistämällä voimamme Raision vientiosaamisen ja resurssien kanssa.

Jaamme Raision kanssa yhteiset tavoitteet ja ylpeydenaiheet: vaalimme kotimaisia raaka-aineita, osaamista ja työtä valmistaaksemme maapallon ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta erinomaisia elintarvikkeita. Raision ollessa elintarvikealan edelläkävijä vastuullisuustoimillaan, olemme vakuuttuneita siitä, että Verso Food on löytänyt arvojensa mukaisen kodin.

Lisätietoja löydät Raision tiedotteesta.