Härkis® Kaurajauhis-perunalasagne | Härkis

Härkis® Kaurajauhis-perunalasagne

Annoksia6 annosta
Annos-
määrä

Tämän mehevän ruoan valmistus on perinteistä lasagnea nopeampaa, koska tomaatti- sekä juustokastiketta ei tarvitse keitellä, näin säästyy myös paljolta tiskiltä. Maukkaat perunasiivut korvaavat lasagnelevyt, joten tämä tekee lasagnesta myös gluteenittoman.

Raaka-aineet

 1 kg perunoita
 100 g pakastesipulikuutioita
 2 rkl öljyä
 1 prk yrttitomaattimurskaa (390g)
 0,75 tl suolaa
 valko- ja mustapippuria
 maustamatonta juustokastiketta (Koskenlaskija)
 2 dl ruokakermaa
 150 g juustoraastetta

Ohjeet

1

Kuori ja viipaloi perunat ohuehkoiksi viipaleiksi.

2

Paista sipulikuutiot ja Härkis öljyssä. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja mausteet.

3

Yhdistä juustokastike, ruokakerma ja juustoraaste.

4

Levitä voidellun uunivuoan pohjalle kerros perunaviipaleita. Lusikoi päälle puolet Kaurajauhis-kastikkeesta ja kolmasosa juustokastikkeesta.

5

Kokoa toinen kerros samalla tavalla. Levitä päällimmäiseksi loput perunaviipaleista ja juustokastikkeesta.

6

Paista 175-asteisen kiertoilmauunin alatasolla noin tunnin verran.

Härkis® Kaurajauhis-perunalasagne

Ainesosat

 1 kg perunoita
 100 g pakastesipulikuutioita
 2 rkl öljyä
 1 prk yrttitomaattimurskaa (390g)
 0,75 tl suolaa
 valko- ja mustapippuria
 maustamatonta juustokastiketta (Koskenlaskija)
 2 dl ruokakermaa
 150 g juustoraastetta

Valmistusohjeet

1

Kuori ja viipaloi perunat ohuehkoiksi viipaleiksi.

2

Paista sipulikuutiot ja Härkis öljyssä. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja mausteet.

3

Yhdistä juustokastike, ruokakerma ja juustoraaste.

4

Levitä voidellun uunivuoan pohjalle kerros perunaviipaleita. Lusikoi päälle puolet Kaurajauhis-kastikkeesta ja kolmasosa juustokastikkeesta.

5

Kokoa toinen kerros samalla tavalla. Levitä päällimmäiseksi loput perunaviipaleista ja juustokastikkeesta.

6

Paista 175-asteisen kiertoilmauunin alatasolla noin tunnin verran.

JaaTwiittaaTallenna