fbpx

Vaikutus kuluttajien arkeen toi uuden ympäristöpalkinnon kasviproteiinin uranuurtajille

8.12.2021

Kasviproteiinituotteiden uranuurtajille, Härkis® – ja Nyhtökaura®-tuotteiden keksijöille on myönnetty Sininen pallo -ympäristöpalkinto. Palkinto on tunnustus ympäristökriisiä eli ilmastonmuutosta ja luontokatoa ratkaisevasta työstä. Ensimmäistä kertaa jaettava palkinto päätettiin jakaa Härkis®- ja Nyhtökaura®-tuotteiden kehittäjien kesken. Toisiaan kirittäneiden tuotteiden vaikutus suomalaisten kulutustottumuksiin on ollut merkittävä.

 

Härkis®-näkökulmasta palkinnon saivat Leena Saarinen ja Tarja Ollila. Sisarukset ovat olleet Härkis®-tuotteiden matkassa alkuajoista asti.

”On mieletön kunnianosoitus, että ruokamurros valitaan ensimmäisenä tällaisen ympäristöpalkinnon kohteeksi,” summaa Leena Saarinen ajatuksiaan. Siihen Tarja Ollila jatkaa: ”On hienoa, että ymmärretään, kuinka paljon elintarvikkeilla pystytään vaikuttamaan ympäristöön ja voidaan tukea ilmastoasioita. Tunnustus vetää nöyräksi.”

Leena Saarinen toteaa, että kasvisruuan kasvu lähtee siitä, että lautaselle pystytään tuomaan laajasti proteiiniosaa korvaavia tuotteita. Jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten oli nähtävissä, että etenkin kasvisruokailijoiden kiinnostus erilaisiin proteiininlähteisiin kasvaa. Tämän tarpeen Tarja Ollila näki jo Alpron aikoina, työskennellessään soijatuotteiden parissa. Myynti kasvoi ja ihmiset tulivat entistä tietoisemmaksi kasvipohjaisten tuotteiden merkityksestä.

”Halusimme löytää kotimaisen raaka-aineen ja tuotteen, jolla olisi helppo käyttöliittymä: jotain, joka olisi helppo ottaa kotona käyttöön tuttuihin resepteihin – niihin, joita muutenkin kotona kokataan – ja vaihtaa niissä oleva liha,” Leena kertoo.

Härkis®-härkäpaputuote tuli markkinoille 2016. Tarja Ollila kertoo, että eniten yllätti myyntivolyymin iso kasvu lanseerausvaiheessa. ”Se oli käsittämätöntä. Myynti oli heti alussa räjähdysmäistä.”

Kiinnostuksen herätti Nyhtökaura®, joka tuli markkinoille ensimmäiseksi. Härkis® sai siinä mukana lentävän lähdön ja eteni markkinoilla nopeammin kuin oli uskallettu ajatellakaan.  Tämän jälkeen Nyhtökaura® ja Härkis® loivat koko kasviproteiinien markkinaa rinta rinnan toisiaan vinhasti kirittäen. Leena Saarinen toteaakin, että monella tekijällä oli vauhdikkaassa alussa osuutensa ja siksi nyt saatu palkinto onkin tunnustus koko porukalle: tuotekehityksessä mukana alusta saakka olleelle Elli Laukkalalle sekä kaupallistamisesta alkuvaiheessa vastanneille Jaakko Päiviselle ja Sonja Hakalalle. Mutta hän näkee palkinnon tunnustuksena myös kaupan keskusliikkeille ja vähittäiskaupalle, jotka tekivät oman osansa ja lähtivät hyvin kategorian rakentamisessa liikkeelle.

Myynnin nopean kasvun lisäksi yllättävää oli vastakkainasettelu. ”Härkäpapu on suomalainen raaka-aine, mutta silti varsinkin alussa oli vastustusta. Se on yllättävää, sillä tässähän nostetaan esille suomalaista ruokaa, joka tuo lisäarvoa kaikille,” Leena Saarinen miettii. Kasviproteiinien kategoriassa onkin heidän näkemyksensä mukaan edelleen tilaa uusille tuotteille. ”Mitä enemmän hyllyssä on vaihtoehtoja, sen parempi kuluttajalle. Vaihtoehtojen monipuolisuus rohkaisee kokeilemaan ja kasvattaa koko tuotekategoriaa, mistä hyötyvät kaikki,” pohtii Tarja Ollila.

Verso Foodin start-up vaihe päättyi Kavlin omistuskauden aikana ja viimeistään nyt, kun Raisio-konserni osti Verso Foodin keväällä 2021. Leena toteaa, että on hienoa nähdä kasvipohjainen ruoka sekä Beanit® ja Härkis® Raision strategian keskiössä. Tarja puolestaan jatkaa, että hänestä hienoa on myös se, että Härkis® saatiin kotimaiseen omistukseen.

”Raisiossa ollaan sen äärellä, mistä nyt palkitaan,” hymyilee Leena Saarinen.

Leena Saarinen ja Tarja Ollila

Vuonna 2010 ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ja konsultti Marko Parkkinen olivat mukana ruokastrategia 2020 -työryhmässä. Sieltä syntyi idea kotimaisten kasviproteiinien käyttömahdollisuuksista. Vuoteen 2013 yritys toimi nimellä Nofu Oy. Nimi muutettiin Verso Foodiksi, kun härkäpaputuote löytyi.

Leena Saarista pyydettiin mukaan omistajaksi vuonna 2010. Hän toimi hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2019 saakka, jolloin Kavli osti Verso Foodin. Kavlinkin aikana hän jatkoi hallituksen jäsenenä. Raisio osti Verso Foodin keväällä 2021, ja nykyään Leena toimii Senior Advisor -roolissa. Päätyönään Leena Saarinen on hallitusammattilainen ja toimii usean suomalaisen pörssiyhtiön hallituksessa ja toimikunnissa sekä Hallituspartnerit ry -verkostossa.

Tarja Ollila lähti mukaan vuonna 2013 Verso Foodin toimitusjohtajaksi. Pitkään hän oli yrityksen ainoa työntekijä. Tarja päätyi kasviproteiinien pariin soijan kautta: ennen Verso Foodia hän teki töitä reilut kymmenen vuotta Alprossa, soijatuotteiden tuotehallinnan ja markkinoinnin parissa. Hän siirtyi pois Verso Foodilta 2019 Kavlin yrityskaupan yhteydessä. Nykyään Tarja Ollila toteaa olevansa ”semisti eläkkeellä” – nauttivansa elämästä ja siitä, mitä on aikoinaan tehnyt – ilman aikatauluja.

Kolmen säätiön yhteinen palkinto

Sininen pallo -palkinto on tunnustus ympäristökriisiä eli ilmastonmuutosta ja luontokatoa ratkaisevasta työstä. Kolmen säätiön rahoittaman palkinnon voi saada uraauurtavasta teknologiasta tai tieteellisestä tutkimuksesta, joka auttaa ihmiskuntaa selviytymään ympäristökriisistä. Palkinnon takana ovat Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö sekä Svenska litterattursällskapet i Finland SLS. SLS:n osuus rahoitetaan Ingrid, Margit ja Henrik Höijer II -rahastosta. Palkinto jaettiin 8.12.2021 ensimmäistä kertaa. Leena Saarisen ja Tarja Ollilan lisäksi palkittiin Reetta Kivelä, Maija Itkonen ja Zhong-Qing Jiang.

Lisätietoja palkinnosta: https://sininenpallo.fi/